HAM-taidegallerian Tove Jansson -näyttely

HAM-taidegalleriasta löytyy tällä hetkellä yksi suomalaisten erityisesti rakastama näyttely, joka käsittelee Tove Janssonin elämää ja tuotantoa. Toven fanien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän näyttelyyn, jonka esittelemme tässä artikkelissamme pähkinänkuoressa. Aivan ensimmäiseksi aloitamme kuitenkin tutustumalla Tove Janssonin elämään.

Tove Janssonin elämä pähkinänkuoressa

Tove Jansson syntyi 9. elokuuta 1914 Helsingissä. Tove syntyi taiteilijaperheeseen. Hänen isänsä oli kuvanveistäjänä toiminut Viktor Jansson ja äitinsä piirtäjänä toiminut Signe Hammarsten-Jansson. Vuosina 1930-33 Tove opiskeli Tukholmassa kaupungin taideteollisessa oppilaitoksessa. Tämän jälkeen hän opiskeli Helsingin Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, joka järjestettiin Ateneumissa vuoteen 1937 saakka. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Tove järjesti vuonna 1943 Helsingissä sijainneessa Taidesalongissa.

Vuonna 1944 Tove muutti Ullanlinnankadulla sijainneeseen ateljeehen. Hänen ensimmäinen muumikirjansa, Muumit ja suuri tuhotulva, ilmestyi vuonna 1945. Vuosi 1947 oli Tovelle aivan erityinen, sillä kyseisenä vuonna hän maalasi Helsingin kaupungintalossa sijaitsevan ravintolan freskot. Samana vuonna suomenruotsalaisessa lehdessä alettiin julkaista Muumipeikko ja maailmanloppu -sarjakuvaa.

Vuonna 1949 Svenska Teaternissa esitettiin muumiaiheinen näytelmä ja vuonna 1954 Moomin-sarjakuva alkoi ilmestyä Evening News -nimisessä brittiläisessä lehdessä. Vuonna 1955 Tove tutustui tulevaan elämänkumppaniinsa Tuulikki Pietilään.

Otteita näyttelystä

Tove Jansson -näyttely sisältää monia herkkupaloja taiteen ystäville. Näyttelystä löytyy esimerkiksi vuodelta 1947 peräisin oleva Juhlat kaupungissa -fresko ja toinen samalta vuodelta peräisin oleva fresko, joka on saanut nimekseen Juhlat maalla. Näyttelystä löytyy myös 13 valokuvaa, jotka on ottanut Per Olov Jansson, Toven veli.

Muumi-fanit ilahtunevat erityisestä Tove Janssonin maalaamasta Nipsu ja lapset soutelemassa -akvarellista, jonka Tove on maalannut vuonna 1955. Jos Toven elämä kiinnostaa, kannattaa tutustua myös näyttelyssä esitettäviin otteisiin Haru – yksinäisten saari -nimisestä dokumenttielokuvasta. Elokuvassa esitetään kaitafilmimateriaalia, jonka ovat kuvanneet Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä. Elokuvassa on nähtävillä materiaalia naisten viettämistä kesistä Klovharu-nimisellä saarella.

Saariston voimakas vaikutus

Saaristolla oli voimakas vaikutus Toven elämään ja töihin. Hän vietti suurimman osan kesistään saaristossa. Hänen perheellään oli vuokramökki Pellingin saaristossa. Myöhemmin Tove Jansson rakensi veljensä Larsin kanssa mökin Bredskär-nimiselle saarelle ja 60-90-luvuilla Tove oli kesäisin Klovharu-nimisellä saarella. Klovharussa kesiään Toven kanssa vietti myös hänen kumppaninsa Tuulikki Pietilä. Tuulikki on tullut tunnetuksi graafikkona.