Nina Granlund, Pasi-Pekka Pajamäki ja Juha Viirilä 3. - 28.2.2016.

3 helmikuu 2016 - 28 helmikuu 2016

 

TILA 1:

Nina Granlund:

”Todellinen horisontti”

Todellisuus on moniulotteinen, mutta havainto siitä saattaa tapahtua sekunnin murto-osissa. Havainto herättää ajatuksia ja mielleyhtymiä, joiden yhteys alkuperäiseen havaintoon saattaa vaikuttaa etäiseltä.

Havainnon ja sen synnyttämien mielikuvien ja ajatusten purkaminen kuvaan tietoisesti ja analyyttisesti, tekemällä tietoisia valintoja värin ja muodon suhteen tuntuu hitaalta, sitä voisi verrata sana sanalta etenevään kirjoittamiseen. Havainnosta syntyvät ajatukset, kuvat ja sanat laukkaavat usein niin nopeasti, niin että on vaikea löytää oikeita sanoja lauseisiin, tai värejä ja muotoja kuviin samassa tahdissa kuin ajatus kulkee. Usein tuntuu, että sanat ja kuvat ovat mielessä päällekkäin ja limittäin, ne kompuroivat ja ruuhkaantuvat oven suussa, eivätkä pääse ulos missään loogisessa järjestyksessä.

Maalatessa käytän samaa tekniikkaa kuin kirjoittaessanikin usein teen: suollan ajatuksen pätkiä, irrallisia sanoja ja keskeneräisiä lauseita paperille jostain lähtokohdasta sen enempää ajattelematta. Kerään tajunnanvirtaa intuitiivisesti ja pinnistelemättä. Samalla tavoin värit ja muodot soljuvat maalatessa eteenpäin kuin vesi, pysähtyvät ja löytävät taas tiensä uuteen pyörteeseen. Joskus näin syntyy meditatiivinen ja itsetiedoton, mutta paradoksaalisesti samalla hyvin tietoinen tekemisen tila – mielentila, jossa katse kiertyy ulkoisen todellisuuden havainnoinnista sisäiseen todellisuuteen.

Tästä mielentilasta sai nimensä teos ”Todellinen horisontti”. Kaikki näyttelyn teokset kuvaavat tätä samaa prosessia.

 

 

TILA 2:

K Ä T K E T Y T M I E L E N M A I S E M A T
H I D D E N M I N D S C A P E S

Pasi-Pekka Pajamäen valokuvia

Photographs by Pasi-Pekka Pajamäki
KÄTKETYT MIELENMAISEMAT - HIDDEN MINDSCAPES esittelee Tamperetta ja sen yksityiskohtiin kätkeytyneitä mielenmaisemia, kuten surua, tuskaa, toivoa ja mielentyyneyttä.

KÄTKETYT MIELENMAISEMAT - HIDDEN MINDSCAPES on Pasi-Pekka Pajamäen viides yksityisnäyttely.

KÄTKETYT MIELENMAISEMAT - HIDDEN MINDSCAPES presents Tampere and it’s mindscapes hidden in details, such as sorrow, pain, hope and peace of mind.

KÄTKETYT MIELENMAISEMAT - HIDDEN MINDSCAPES is Pasi-Pekka Pajamäki’s fifth solo exhibition.

 

 

 

TILA 3:

SAMSUNG CSC

Juha Viirilän maalauksia

Viirilän tauluissa keskeisessä roolissa ovat sensuellit naishahmot. Nainen on Viirilän mukaan aiheena aina kiinnostava. Viirilän taiteilijaihanteet löytyvät Italiasta sekä Espanjasta, mikä ilmenee myös Viirilän tauluissa. Värit ovat hyvinkin epäsuomalaiseen tapaan tyypillisesti punaista, mustaa, valkoista ja grafiitinharmaata.

Taiteilija-arvosteluissa Juha Viirilän taiteessa on nähty yhtymäkohtia eurooppalaisen modernin taiteen mestareiden tyylikkyyteen, amerikkalaisen Pop-taiteen rohkeuteen ja japanilaiseen pelkistämisen taitoon.

Viirilällä on ollut useita yksityisnäyttelyitä eri gallerioissa mm. Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Viirilä on osallistunut myös yhteisnäyttelyihin mm. Barcelonassa, Pietarissa ja Prahassa. Viimeisin Brysselissä Parlamentarium Museossa 2014-15, jossa Viirilä oli Suomen edustajana Fashion Art EU-näyttelyssä kutsuttuna, 28 eurooppalaisen taiteilijan joukossa.