Vesa Toukomaa; Tarja-Leena Niklander ja Salla Närhi; Galleria Katkossa Johanna Lecklin 2. - 27.3.2024

2 maaliskuu 2016 - 27 maaliskuu 2016

 

TILA 1 & 2:

Vesa Toukomaa

”Last Call!”

 

Näyttelyssä on esillä Vesa Toukomaan Pesusienimies aiheisiä töitä vuosilta 2010 - 2016. Työt liittyvät tekijän Pesusienimies-nimiseen sarjakuva-albumiin.

Näyttelyssä olevat sarjakuvan ruutusuurennokset viittaavat pop-taiteeseen ja sen traditioon. Yksittäiset, kokonaisuudestaan irroitetut ruudut muodostavat omia tarinoitaan ja kuvapareja.

Uutta tässä näyttelyssä ovat ruudut, jotka on pilkottu vielä pienempiin osiin. Ne muodostavat oman kuvatarinansa tai kuvapalapelin. Kuvat eivät ole pelkkiä fragmentteja, vaan katsoja voi tarkistaa näyttelykatalogista mihin kohtaan alkuperäistä tarinaa ne liittyvät. Katsoja voi myös halutessaan ladata albumin iBookstoresta hintaan 4,49 €. Tämä on pieni hinta pääsylipusta Pesusienimiehen maailmaan. Näyttelyssä on mukana myös yksi kuva myöhemmältä Pesusienimies II, Vihan riivaama -albumilta.

Pesusienimies-albumi sai alkunsa vuonna 1994. Olin tuolloin vuoden Roomassa työskentelemässä ja päätin veistämisen sijaan kokeilla jotakin muuta. Aloin piirtämään sarjakuvaa. Nautin sarjakuvan tekemisestä suunnattomasti. Palattuani Tampereelle arki ja kiireet alkoivat ja sarjakuvan piirtäminen jäi, tai siirtyi aina muiden töiden tieltä. Vuonna 2006 tein kuvataiteilija-AMK opinnäytetyöni sarjakuvasta ja aloin uudelleen piirtämään. Sain Pesusienimies-albumin valmiiksi 2010. Siitä lähtien olen keskittynyt piirtämiseen ja käsikirjoittamiseen.

Pesusienimies on albumi ja nettisarjakuva, mutta kuvataiteilijana olen kiinnostunut sarjakuvan kuvamateriaalin käyttämisestä uudella tavalla. Niinpä Pesusienimies on ollut monessa mukana:

2010 PIDOT, Voipaalan taidekeskus. Näyttelyssä Pesusienimies-sivuilla tapetoitu huone.
2010 POP, Galleria Himmelblau. Näyttelyssä ruutussuurennoksia, albumin ensiesittely, albumi näyttelykatalogina, numeroitu ja signeerattu, pehmeäkantinen (loppuunmyyty).
2012 Houte Couture, Honkahovi, Mänttä. Näyttelyssä ruutusuurennoksia, Pesusienimies-kahvila, albumi numeroitu ja signeerattu, kovakantinen (loppuunmyyty).
2013 Show, Akvarellitila, Helsinki. Live-maalausta galleriatilassa.
2013 itunes.apple.com :Pesusienimies, Spongeman ja L’Uomo Spugna julkaistaan Ibookstoressa.
2015 Baltic Festival of Cartoons II, Gdansk, Puola ja Vilna, Liettua. Esittelyplansseja.
2015- Pesusienimies II, Vihan riivaama -käsikirjoitus.

2016 Pesusienimies on esillä Galleria Kapriisissa ja näyttelyn nimi on ”Last Call!

”Last Call!” on viimeinen tilaisuutesi nähdä nämä Pesusienimies-kuvat. Tekijä keskittyy jatko-osan piirtämiseen, eikä tätä kokonaisuutta enää nähdä tässä muodossa Tampereella. Nyt on Pesusienimiehen Last Call!/Viimeinen mahdollisuus! Tule ja Osta!

 

 

 

TILA 3:

Tarja-Leena Niklander ja Salla Närhi

”Mitä muistan, mitä unohdan”

Helposti ajattelee, että unohtaminen ja muistaminen ovat toistensa vastakohtia, kuten musta ja valkoinen tai oikea ja vasen. Unohtamisen ja muistamisen suhde on kuitenkin monimuotoisempi. Kun unohdamme jotakin, voi olla, että muistamme sen myöhemmin. Se mitä muistamme, syrjäyttää monia muita muistamisen arvoisia asioita, eli muistaminen aiheuttaa unohtamista.

Näyttelyn teokset kertovat kahden taiteilijan kokemuksista ja muistoista. Jotakin on tapahtunut joskus. Kokemuksista on jäänyt muistijälkiä, joita aika on pirstonut.

Mitä tässä hetkessä muistetaan, ei ole sitä, mitä joskus tapahtui. Vanhat valokuvat, kauan sitten luetut tekstit tai oudot unet saattavat palauttaa voimakkaita mielikuvia, lyhyitä välähdyksiä ajasta, jota ei enää ole. Näyttelyn teoksista katsoja voi löytää tarinoita - tuttuja ja tuntemattomia. ”Mitä sinä näet, mitä sinä muistat? ”

Tarja-Leena Niklanderin teokset haastavat katsojan pohtimaan aikaa ja omaa henkilöhistoriaa. Teosten lähtökohtana ovat vanhat valokuvat sekä leikkikalut vuosikymmenien takaa. Salla Närhen teokset yhdistelevät erilaisia nykyisestä ja menneestä arjesta tuttuja kuvallisia elementtejä, joita unet ja mielikuvitus ovat muokanneet uusiksi tarinoiksi.

 

 

 

 

 

 

GALLERIA KATKO:

Johanna Lecklin

Häkki

-Miks toi on tuolla häkissä?
-Se on tyhmä ja se haisee. Kattokaa kuin likanen se on!
– Älä luulekaan et sä pääset pois sieltä!
–Ällö!
(Häkki, HD-video, 2013 / 2015)

Olen kiinnittänyt huomiota lasten kiusaamiseen sekä verbaalisella että fyysisellä tasolla. Lapset voivat käyttäytyä selittämättömän julmasti, eikä joitain tekoja ehkä voi koskaan ymmärtää tai antaa anteeksi. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat sekä pahantekijään että uhriin. Muistoissa käsittelemättömät asiat voivat saada suuren painoarvon. Teoksissani käsittelen tyttöjen pahoja tekoja. Häkki-videoinstallaatiossa tarkastelen tarinaa kertojan näkökulmasta. Kertomus on julma kiusaamistapaus, jota uhri muistelee aikuisena. Minua kiinnostaa tarinan kertominen eri menetelmillä. Teoksissani käytän toisaalta tarinankertojaa ja toisaalta lavastan tapahtumia. Näyttelyn teokset ovat saaneet visuaalisia vaikutteita 1970-luvun kotielokuvista, varhaisista mykkäelokuvista ja musikaaleista. Teoksia ovat inspiroineet useissa maissa toteuttamassani yhteisöllisessä videoprojektissani Story Caféssa tallentamani lapsuuden muistot.

Johanna Lecklin

Johanna Lecklin on valmistunut maisteriksi Kuvataideakatemiasta tila-aikataiteen osastolta vuonna 2003 ja Helsingin yliopistosta taidehistorian laitokselta vuonna 2008. Lisäksi hän on opiskellut Lontoossa UCL:ssä Slade School of Fine Artissa, mediataiteen osastolla 1998–1999. Hänen teoksiaan on esitetty useissa näyttelyissä, kuten Nykytaidemuseo Kiasman kokoelmanäyttelyissä, Spring Exhibitionissa Charlottenborgin taidehallissa ja Liverpool Biennaalin Pohjoismaisessa paviljongissa ja taide- ja elokuvafestivaaleilla, kuten Oberhausenin elokuvajuhlilla, Kasseler Dokumentarfilm und Videofestissa Kasselissa, Rencontres Internationales Paris/Berlin Pariisissa ja Helsingin lyhytelokuvajuhlilla. Hän on järjestänyt yksityisnäyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Kiitos: Angel Films/Roope Ruuska, AVEK/Elena Näsänen, Grönqvistska stiftelsen, Ecobike / Upi Korpela, Linda HemmingLundén, Isännöitsijäkonttori Oy/Pekka Kokkonen, Jouni Kortesato, Kuvataideakatemia / Ari Lepistö, Laajasalon peruskoulu / Rehtori Kimmo Mustonen, Antti Lecklin & Hanna Mäkelä, Kerttu & Olli Lecklin, Lasse Lecklin, Neste Oil K-Market Laajasalo / Patrik Kullström, Tiina Johanna Mäki, Oskar Öflunds stiftelse, Pekka Pitkänen, Pro Av Saarikko / Jorma Saarikko, SAPA / Jani Prunnila, Samuli Jokinen, Patrik Söderlund & Visa Suonpää, Anja Runtti, Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Svenska kulturfonden, Taiteen keskustoimikunta (nyk. Taiteen edistämiskeskus), We Got Beef/Sacha Remling