21 maaliskuu 2012 - 15 huhtikuu 2012
CONUNDRUM – DRIFTING SWEEP 
Tina Jokitalo
Tahdon, yritän ymmärtää,
miten nuoralla tanssiminen voi olla elinehto.
Oma valinta, mutta samaan aikaan myös taakka.
Jonkinlainen pakko. Ehkä myös pako.
Suzanne Brogger taisi kirjoittaa,
että jopa parhaat vanhemmat ovat lapselle
- rajoitus.
Kaikki on mahdollista vasta, kun olet aikuinen.
Vasta silloin voit olla lapsi.
Joten mietin sitä tyttöä,
joka on antanut tilaa naiselle ja äidille,
kuinka he pystyvät elämään yhdessä sulassa sovussa,
kun tuuli ulisee ja heiluttaa nuoraa.
Lohdutan itseäni sillä,
että vaikka maailma kuinka keinuttaisi,
otamme ennen seuraavaa askelta
toisiamme kädestä kiinni.
‘Tytön minä’ – runo, Tina Jokitalo 2011
Näyttelyn teoksissa kohdataan kaksi maailmaa, Conundrum-sarjassa lähestyn leikkimielisesti naista objektina mutta myös osallistuvana kohteena sekä taiteessa että minä-taiteilijan näkökulmasta. Vastakohtana Drifting Sweep -sarjan tytön mennyttä maailmaa luo kontrastin, ajelehtivana pyyhkäisynä. Pohdin tätä syntynyttä dialogia, tutkimalla valokuvan fyysistä esitysmuotoa, kuinka realismin läsnäolo voidaan lavastaa sisällöllisesti uuteen muotoon.
Lisätietoja taiteilijasta:
—————————————————————————————————————————————————————–
PEKINRINNE – PAIKKA KASVULLE
MARIA KÄRKKÄINEN
Pekinrinne.
”Lapsuudenkotini. Paikka jonne voi mennä onnellisena, onnettomana, ymmällään, hämillään, kolhuilla, juuri sellaisena kun on.”
Pekinrinne sijaitsee Pohjois-Savossa, Leppävirran kunnassa, Puponmäen kylässä, 926,4 km päässä Kilpisjärveltä ja 364,9 km Helsingistä. Tilan vanhin rakennus on vuonna 1760 rakennettu savupirtti, josta tila kasvoi pikkuhiljaa seudun suurimmaksi tilaksi. Perheemme muutti Pekinrinteelle vuonna 1992 alkutalvella ollessani 11-vuotias. Miltei 18 vuotta myöhemmin vanhempani luovuttivat avaimet uusille omistajille.
Pekinrinne jää elämään muistoihin ja kuviin. Näyttely on kunnianosoitus lapsuuden maisemille ja rakkaalle perheelleni, joka on tukenut minua elämäni onnellisimpina hetkinä ja myös raskaina sekä vaikeina aikoina. Näyttely on myös kertomus perheeni kasvusta yhdessä sekä kuvaus onnen hetkistä. Näyttelyn kautta haluan hyvästellä menneen ja samalla toivottaa tervetulleeksi uuden alun. Näyttelyn kuvat on kuvattu vuosien 2005-2010 aikana.
Kiitos: Taiteen keskustoimikunta – Valtion valokuvataidetoimikunta, Leppävirran kunta, Alias studiot Oy
Näyttely esillä:
Galleria Kapriisi (suppeampi kokonaisuus), Tampere 21.03 -15.04 2012
Galleria G12 (suppeampi kokonaisuus), Helsinki 5.4. – 24.4.2011
VB-valokuvakeskus, Kuopio 21.1. – 6.3.2011
BIOGRAFIA
Maria Vilhelmiina Ukontytär Kärkkäinen (s.1980) on kuopiolainen valokuvataiteilija. Hän on valmistunut Kuopion muotoiluakatemiasta graafisen viestinnän laitokselta keväällä 2006 ja suorittanut valokuvataiteen erikoistumisopinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa, taiteen ja viestinnän osastolla 2010-2011. Maria Kärkkäinen on Ars Liberan (Kuopion kuvataitelijat ry) jäsen sekä Valokuvataiteilijoiden liiton kokelasjäsen. Hänet on palkittu 2011 nuorelle kuopiolaiselle kuvataiteilijalle myönnettävällä Juho Rissasen stipendillä.
Hän kuvaa omaa ja ympärillä olevaa maailmaansa. Kuvissa ilmenee selkeästi hyvien hetkien arvo sekä voimakas läsnäolo. Kärkkäisen kuvat ilmentävät elämässä väistämätöntä surun käsittelyä, valintoja ja tilanteisiin ajautumista. Hänen monissa teoksissaan (Yksityisnäyttely; Pekinrinne – paikka kasvulle, VB-valokuvakeskus, Kuopio 2011) näkyy kuvaus taiteilijaperheen ja sisarusten yhtenevyydestä sekä vuorovaikutuksesta toisiinsa, josta näkökulma on laajentunut käsittelemään myös ihmisten välisiä kohtaamisia ja suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan (Ota minut syliin – valokuvallinen yhteisötaideteos, VB-valokuvakeskus, Kuopio 2012). Hän katsoo ja haluaa katsoa maailmaa ja elämää avoimin silmin, monista näkökulmista. Maria Kärkkäinen asuu ja työskentelee Kuopiossa.
“Minulle valokuva on väline, jonka avulla yritän ymmärtää minuutta, omaa todellisuuttani, ympäröivää maailmaa ja ihmisiä / ihmisyyttä. Olen valokuvannut vuodesta 1997 lähtien. Kuvasin pääsääntöisesti filmille vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen siirryin kuvaamaan digitaalisesti. Minulle on luontevaa työskennellä usean eri projektin parissa samaan aikaan, kun yksi projekti lepää, toinen valmistuu, omalla painollaan. Projektit ovat sisällöltään ja ilmaisultaan hyvin erilaisia keskenään, mutta silti tukevat toisiaan.
Valokuvassa minulle tärkeää on kohtaaminen, vuorovaikutus ja oivalluksen mukana tuoma luovuus sekä omaperäisyys ja henkilökohtaisuus. Se on minulle myös väylä ilmaista elämässä eteen tulevia vaikeita ja kauniita asioita – elämää ylipäätään. Ihmiset ovat merkittävä osa valokuvateoksiani ja osa tulevasta tuotannostani käsittelee nimenomaan ihmisten välisiä kohtaamisia. Osassa tulevaa tuotantoani olen itse sekä kuvaajana, että myös kokijana kuvattavien henkilöiden kanssa. Yhdistän tällä tavalla valokuvauksen kokemukselliseen yhteisötaiteeseen ja prosessitaiteeseen. Luotan tekemisessäni vahvasti intuitioon jonka pohjalta työskentelen. Uusimmassa sarjassani olen päässyt myös käsittelemään ja haastamaan identiteettiäni valokuvaajana ja taiteilijana. Lähtökohtana työskentelyssäni on olla rehellinen itselleni – sitä kautta myös elämää ja muita ihmisiä kohtaan – ja kuunnella sisäistä (sydämeni) ääntä.”
————————————————————————————————————————————————————
Rauni Sipilä
Maalaukseni toimivat värien ehdoilla. Väriketjuja, värejä rinnakkain, värejä päällekkäin. Yksi väri tuo herkkyyden, toinen voiman, kolmas haastaa, neljäs ehkä peittää kaiken. Jokainen siveltimenveto, peitettykin, rakentaa maalausta. Jotain jää jäljelle vanhasta kun uutta syntyy. Tärkeintä on, että värit näyttäytyvät valona ja että maalaus elää.
Maalausteni perusajatus on muutos. Kuvaan avoimia, rajoittamattomia tiloja, jotka ovat ikään kuin välähdyksiä jatkuvasta tapahtumien sarjasta.
Muuntumisen ajatus kuvastaa myös työskentelyprosessiani. Ajatus polveilee, katse vaeltaa, kohdistuu, irroittautuu uuteen. Työ rakentuu kerros kerrokselta, kunnes syntyy ratkaisu: tässä se on. Maalaamisen prosessi on saavuttanut yhden mahdollisista päätepisteistään.
Maalaukseni eivät ole esittäviä, mutta niissä voi nähdä maisemaan tai esimerkiksi veteen tai kasvimaailmaan liittyviä luontoaiheita. itselleni ne ovat eräänlaisia mielenmaisemia.
Pohdin työskennellessäni, millä tavoin maalaus voi sekä kuvata että tukea menneeseen takertumatonta mieltä ja valmiutta jatkuvaan muutokseen.